Koimme ihmeellisiä hetkiä Mombasassa Bombolulu-työpajassa, kun suunnittelimme kolme päivää Mifukon laukkuja. Alla on kuvassa Mustafa, joka on pajan pääsuunnittelija.



Bombolulun käsityöläiset ovat eri tavoin vammaisia. Osa on sairastanut lapsena polion, osa on kuuroja ja osalta puuttuu jokin ruumiinjäsen. Yhtä kaikki he ovat taitavia käsityöläisiä. Bombolulussa asuu ja työskentelee tiivis ja iloinen yhteisö, jonka jäsenet tuntuvat auttavan toisiaan. Siellä me radion pauhatessa vanhoja pop-iskelmiä leikkasimme, liimasimme ja ompelimme kassiprotoja.
Mifukon kierrätysmessinkiset hopeoidut logot valmistetaan myös Bombolulussa sepän pajalla.


Toisen pienen seikkailun koimme Tawassa, joka sijaitsee Machakoksessa Kenian itäisessä maakunnassa. Siellä tapasimme Mama Kaseen, joka on perustanut kiondoja punovan ja mangoja kasvattavan naisryhmän Eetu Aomben. Ryhmän naiset hyötyvät kiondojen punonnasta, osan tuotoista he saavat palkkana ja osa menee yhteiseen kassaan, josta kukin jäsen saa lainata rahaa tarpeen vaatiessa mm. lasten koulutukseen ja lääkärikuluihin.
Kun olimme tarkistaneet Mama Kaseen tilukset, tapasimme muut ryhmän 40 jäsentä. Aluksi rukoilimme silmät kiinni pitkään kikamban laulavan nuotin vaivuttaessa meitä uneen mangopuun alla. Sitten aloitimme suunnittelutyöt naurun mekkalassa, olimme huvittavat vieraat. Läksiäislahjaksi saimme mangoja. Seuraavalla kerralla vein Tawan naisille mukanani ugalijauhoja, teetä ja sokeria. Alue kärsii tällä hetkellä kuivuudesta ja sadot ovat olleet huonoja.
Mifuko blogi on nyt avattu ja sille saapuu jatkoa!
t. Minna